|

Globaali teknologiayritys, jolla on menestyksekäs historia ja loistava tulevaisuus
Lexmark International, Inc. (NYSE: LXK) tekee yrityksille ja kuluttajille helpommaksi siirtää tietoja digitaalisen ja paperimaailman välillä. Tässä meitä ohjaa yksinkertainen visio: Elinikäiset asiakkaat. Jotta voimme ansaita asiakkaidemme uskollisuuden, meidän tulee kuunnella heitä, ymmärtää heidän tarpeensa ja toimia niin, että he näkevät meidän arvon.
Lexmark sai alkunsa irtautumalla IBM-yhtiöstä vuonna 1991 ja on ollut siitä lähtien alan johtava yritysten ja yksityisasiakkaiden tulostus- ja kuvantamisratkaisujen kehittäjä, valmistaja ja toimittaja. Lexmarkin tuotevalikoimaan kuuluvat lasertulostimet, mustesuihkutulostimet, monitoimilaitteet sekä näihin liittyvät tarvikkeet, palvelut ja ratkaisut.
Vuonna 2007 Lexmarkin liikevaihto oli 5,0 miljardia dollaria. Noin puolet Lexmarkin konsernituloksesta koostui kansainvälisestä myynnistä ja Yhdysvaltojen vientituotteista. Euroopan osuus kansainvälisestä myynnistä oli noin kaksi kolmasosaa. Lexmarkin tuotteita myydään yli 150 maassa Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Lähi-Idässä, Afrikassa, Aasiassa, Tyynenmeren rantavaltioissa ja Karibian maissa.
Hajautettu markkina-alue jatkaa kasvua ja tuo tullessaan houkuttelevia kasvumahdollisuuksia. Lexmarkilla on näillä markkinoilla ainutlaatuisia vahvuuksia. Näin ollen jatkammekin kilpailukykymme vahvistamista erilaisilla kasvumahdollisuuksia tukevilla strategisilla investoinneilla.
Hajautetun tulostamisen pitkäaikaista kasvua ohjaavat markkinasuuntaukset sisältävät:
» jatkuvan hinta/laatusuhteen kehittämisen,
» jatkuvan teknologian yhtenäistymisen tulostimien, skannereiden, kopiokoneiden ja faksien kesken kohti yhtä integroitua monitoimilaitetta,
» digitaalisen valokuvauksen kehittymisen, jonka myötä digitaalisten kuvien tulostuksen merkitys hajautetuilla laitteilla kasvaa,
» väritulostuksen lisääntynyt käyttöönotto yrityksissä ja
» sähköisen tiedonsiirron kehittyminen, joka mahdollistaa käyttäjille entistä suurempien sivumäärien tulostamisen milloin ja missä tahansa.
Näiden suhdanteiden vallitessa Lexmark on kasvattanut osuuttaan edullisissa mustavalkolasertulostimissa, värilasereissa, monitoimilasereissa, monitoimivalokuvatulostimissa ja yritysluokan neljän toiminnon mustesuihkutulostimissa.
Lexmarkin strategia kasvumahdollisuuksien hyödyntämiseen koostuu kolmesta osasta:
» tuotevalikoimamme laajentaminen,
» peittävyyden laajentaminen markkinasegmenteillä ja
» brändin tunnettavuuden jatkokehittäminen ja brändin positiointi.
Me uskomme, että kasvumme tukena ovat erittäin kilpailukykyiset vahvuutemme:
» Lexmark on alan ainoa merkittävä toimija, joka keskittyy yksinomaan hajautettuun tulostamiseen,
» vertikaalinen integraatiomme teknologian alueella, mikä on historiallisesti luonut meille kustannus- ja hintaetua, ja
» suurasiakas- ja vähittäismyymälätiimimme edesauttavat reagointikykyä ja joustavuutta.
Nämä vahvuudet ovat nostaneet Lexmarkin sijalle 370 vuoden 2005 Fortune 500 -listalla samoin kuin Fortunen Most Admired Companies -listalle. Vuonna 2005 Industry Week valitsi Lexmarkin Top 50 U.S. Manufacturers -yritykseksi. Lisäksi olemme saaneet vuonna 2005 tunnustuksen uusista tuotteistamme muiden muassa PC World, PC Magazine, CNET, Better Buys for Business ja Buyers Laboratory -lehdissä.
Asiakastuntemuksen ja innovatiivisen teknologia yhdistämällä olemme luoneet ratkaisuja, joiden avulla eteneminen on helppoa
Lexmark keskittyy kahteen päämarkkinasegmenttiin.
Ensin ovat yritysmarkkinat. Tämä oli alkuperäinen Lexmarkin painopiste, kun irtauduimme IBM:stä vuonna 1991. Vuonna 2006 se edusti noin 56 prosenttia liikevaihdostamme. Yritysmarkkinoiden tuotteemme perustuvat lasertekniikkaamme. Myymme lasertuotteet ensisijaisesti suurasiakastiimimme kautta. Tämä myyntitoiminta keskittyy asiakkaisiin, jotka kuuluvat kuuteen erityiseen sektoriin: rahoitus, palvelut, jälleenmyynti, valmistus, terveydenhuolto ja julkinen sektori. Myyntitiimimme ovat asiantuntijoita kunkin sektorin tulostus- ja paperiprosesseissa. Viime vuosien aikana liiketoimintamme kullakin sektorilla on siirtynyt pelkistä tuotteista sellaisten tulostuskeskeisten työnkulkuratkaisujen ja -palveluiden tarjoamiseen, jotka ratkaisevat näiden sektoreiden paperi-intensiivisten prosessien ongelmia. Autamme asiakkaitamme leikkaamaan kustannuksia, nopeuttamaan prosesseja ja parantamaan tuottavuutta. Näin Lexmark voi tarjota ainutlaatuista lisäarvoa näiden sektoreiden asiakkaille ja erottua kilpailijoista osana yritysmarkkinoiden lähtökohtaamme "Tulosta, siirrä, hallitse".
Toinen markkina-alue on kulutusmarkkinat, joilla aloitimme 1990-luvun puolessa välissä, ja jotka muodostivat noin 44 prosenttia vuoden 2006 liikevaihdostamme. Kulutusmarkkinoiden tuotteemme perustuvat mustesuihkutekniikkaamme. Kulutusmarkkinoiden strategianamme on tarjota korkealaatuisia, kilpailukykyisesti hinnoiteltuja tuotteita, jotka myydään kuluttajille ja yrityksille pääasiassa vähittäismyyntikanavien kautta. Innovatiivisen tekniikan ja asiakkaiden tarpeitten ymmärtäminen erottaa Lexmarkin kilpailijoistaan. Lexmark käyttää ainutlaatuista lähestymistapaansa sellaisten tulostusratkaisujen luomiseen, joiden avulla kuluttajien ja pienyritysten on helpompi luoda, jakaa ja hallita tietoa ja kuvia.
Olemme vastuussa yhteisölle, jossa elämme ja työskentelemme, ympäristölle sekä maailmanyhteisölle
Lexmark pyrkii toimimaan vastuullisena sosiaalisena yrityksenä globaalissa yhteisössämme. Tämä tarkoittaa, että noudatamme täysin niiden maiden lakeja, sääntöjä ja asetuksia, joissa toimimme.
Se tarkoittaa myös sitä, että Lexmark jatkaa taukoamatta liiketoimintojensa tarkastelua kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ylläpitääkseen tasapainoa nykymaailman taloudellisten, ekologisten ja sosiaalisten tarpeiden välillä vaarantamatta tulevien polvien mahdollisuuksia.
Haluamme, että Lexmarkiin liitetään ihmisoikeuksien kunnioitus, turvalliset työolot ja ympäristövastuulliset liiketoimintakäytännöt niin oman organisaatiomme kuin kumppaniemme suhteen.
|